Teema: Elintavat ja yksilölliset vaaratekijät

Kuvaus Väestön terveyteen ja sairauksiin vaikuttavat elintavat ja riskitekijät

Osoitin: Korkea verenpaine, työikäiset

Määritelmä Ikävakioitu osuus (%) 25-64-vuotiaista, joilla on mitattu koholla oleva verenpaine (140/90 mmHg) väestötutkimuksessa.
Merkitys Kohonnut verenpaine rasittaa valtimoita ja sydäntä. Riski sepelvaltimotautiin ja sydäninfarktiin sekä aivohalvauksiin sairastumiseen suurenee. Verenpaineen aiheuttamien sairauksien vaara lisääntyy jyrkästi, jos henkilö tupakoi, veren kolesteroliarvo on koholla ja jos hänellä on diabetes tai muu sokeriaineenvaihdunnan häiriö.
Lisätietoja verenpaineesta (Duodecim Terveyskirjasto)
Laskeminen Systolinen ja diastolinen verenpaine mitattiin tutkimukseen osallistuneilla vähintään kaksi kertaa. Mittaus tapahtui istuvassa asennossa oikesta käsivarresta elohopeamanometrilla tutkittavan levättyä istuvassa asennossa vähintään viisi minuuttia. Niiden henkilöiden, joilla mittauksessa systolinen verenpaine oli 140 mmHg tai enemmän ja/tai diastolinen verenpaine oli 90 mmHg tai enemmän, verenpainetaso määriteltiin kohonneeksi. Määrittelyssä on käytetty kahden mittauksen keskiarvoa.
Osoitin esittää vakioidun prosenttiosuuden. Tulokset ovat vertailukelpoisia eri alueilla ja väestöryhmissä, koska niiden laskemisessa on vakioitu ikä, sukupuoli ja koulutusryhmä. Menetelmänä on käytetty mallivakiointia, joka perustuu tilastolliseen mallintamiseen. Osoittimien muodostamisessa käytetyt tilastolliset menetelmät on kuvattu tarkemmin menetelmäraportissa (PDF).
Taustamuuttujat, joiden mukaisissa ryhmissä tulokset esitetään Sukupuoli
Koulutus (suhteellinen koulutustaso ikäluokittain; luokat: matala, keskitaso, korkea)
Alue (maakunnat: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi)
Tietoaineisto FINRISKI väestötutkimuksen aineisto vuosilta 1992, 1997, 2002, 2007.
Viitteet
  • FINRISKI-tutkimus: http://www.thl.fi/finriski/
  • Tutkimusraportti:
    Laatikainen T, Tapanainen H, Alfthan G, Salminen I, Sundvall J, Leiviskä J, Harald K, Jousilahti P, Salomaa V, Vartiainen E. "FINRISKI 2002. Tutkimus kroonisten kansantautien riskitekijöistä, niihin liittyvistä elintavoista, oireista, psykososiaalisista tekijöistä ja terveyspalvelujen käytöstä". Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2003.
    ISBN 951-740-357-7 (PDF)
    Tutkimuksen toteutus ja tulokset 1. Perusraportti (PDF)
    Tutkimuksen toteutus ja tulokset 2. Taulukkoliite (PDF)
  • Vartiainen E, Peltonen M, Laatikainen T, Sundvall J, Salomaa V, Jousilahti P, Puska P. "FINRISKI-tutkimus: Sekä miesten että naisten sydän- ja verisuonisairauksien kokonaisriski pieneni viime vuosina". Suomen Lääkärilehti 2008;63:1375-1381.
Tiedon saatavuus, luotettavuus, ajallinen kattavuus FINRISKI on laaja väestötutkimus kroonisten, ei-tarttuvien tautien riskitekijöistä. Tutkimus toteutetaan joka viides vuosi käyttäen riippumattomia ja edustavia satunnaisotoksia valittujen tutkimusalueiden väestöistä. Vuoden 1992 aineisto kerätty Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnista, Turun ja Loimaan alueelta sekä Helsingin ja Vantaan kaupungeista. Vuodesta 1997 alkaen tutkimus toteutettiin lisäksi Oulun läänissä ja 2002 oli mukana myös Lapin lääni. Tutkimuksen kohderyhmä on kaikkina tutkimusvuosina kattanut ikäryhmän 25-64-vuotiaat. Vuosina 1992-2002 tutkimusotos on kerätty alueen, sukupuolen ja 10-vuotisikäryhmän mukaan ositettuna siten, että jokaisessa ositteessa oli 250 henkilöä (eli otoskoko per alue on 2000 henkilöä). Vuonna 2007 ositteen koko oli 200. Tutkimuksen osallistumisaktiivisuus 25-64-vuotiailla oli vuosina 1992 76%, 1997 72%, 2002 71% ja 2007 65%.
Päivitetty 2009-03-09
Yhteystiedot Terveytemme-projektiryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sähköposti terveytemme@thl.fi
Tietoaineiston yhteystiedot Erikoistutkija Satu Männistö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Lisätiedot