Teema: Elintavat ja yksilölliset vaaratekijät

Kuvaus Väestön terveyteen ja sairauksiin vaikuttavat elintavat ja riskitekijät

Osoitin: Korkea kolesteroli, työikäiset

Määritelmä Ikävakioitu osuus (%) 25-64-vuotiaista, joilla on mitattu koholla oleva kokonaiskolesterolitaso (5 mmol/l tai yli) väestötutkimuksessa.
Merkitys Veren koholla oleva kolesterolipitoisuus edistää verisuonten kalkkeutumista mm. sepelvaltimoissa, aivovaltimoissa ja alaraajojen valtimoissa. Riski sairastua sepelvaltimotautiin, sydäninfarktiin sekä aivohalvaukseen suurenee. Kolesterolin aiheuttamien sairauksien vaara lisääntyy jyrkästi, jos henkilö tupakoi, verenpaine on koholla ja jos hänellä on diabetes tai muu sokeriaineenvaihdunnan häiriö.
Lisätietoja kolesterolista (Duodecim Terveyskirjasto)
Laskeminen Laskimoverinäyte otettiin väestötutkimukseen osallistuneilta kyynertaipeen laskimosta vähintään 4 tunnin paaston jälkeen. Seerumin kokonaiskolesteroli määritettiin Kansanterveyslaitoksen Analyyttisen biokemian laboratoriossa. Vuosien 1992, 1997 ja 2002 määrityksissä käytettiin tuoreseeruminäytteitä, vuoden 2007 analyysit on tehty pakastetuista näytteistä. Niiden henkilöiden, joiden kokonaiskolesteroli oli 5 mmol/l tai enemmän, kolesterolitaso määriteltiin korkeaksi.
Osoitin esittää vakioidun prosenttiosuuden. Tulokset ovat vertailukelpoisia eri alueilla ja väestöryhmissä, koska niiden laskemisessa on vakioitu ikä, sukupuoli ja koulutusryhmä. Menetelmänä on käytetty mallivakiointia, joka perustuu tilastolliseen mallintamiseen. Osoittimien muodostamisessa käytetyt tilastolliset menetelmät on kuvattu tarkemmin menetelmäraportissa (PDF).
Taustamuuttujat, joiden mukaisissa ryhmissä tulokset esitetään Sukupuoli
Koulutus (suhteellinen koulutustaso ikäluokittain; luokat: matala, keskitaso, korkea)
Alue (maakunnat: Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi)
Tietoaineisto FINRISKI väestötutkimuksen aineisto vuosilta 1992, 1997, 2002, 2007.
Viitteet
  • FINRISKI-tutkimus: http://www.thl.fi/finriski/
  • Tutkimusraportti:
    Laatikainen T, Tapanainen H, Alfthan G, Salminen I, Sundvall J, Leiviskä J, Harald K, Jousilahti P, Salomaa V, Vartiainen E. "FINRISKI 2002. Tutkimus kroonisten kansantautien riskitekijöistä, niihin liittyvistä elintavoista, oireista, psykososiaalisista tekijöistä ja terveyspalvelujen käytöstä". Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B7/2003.
    ISBN 951-740-357-7 (PDF)
    Tutkimuksen toteutus ja tulokset 1. Perusraportti (PDF)
    Tutkimuksen toteutus ja tulokset 2. Taulukkoliite (PDF)
  • Vartiainen E, Peltonen M, Laatikainen T, Sundvall J, Salomaa V, Jousilahti P, Puska P. "FINRISKI-tutkimus: Sekä miesten että naisten sydän- ja verisuonisairauksien kokonaisriski pieneni viime vuosina". Suomen Lääkärilehti 2008;63:1375-1381.
Tiedon saatavuus, luotettavuus, ajallinen kattavuus FINRISKI on laaja väestötutkimus kroonisten, ei-tarttuvien tautien riskitekijöistä. Tutkimus toteutetaan joka viides vuosi käyttäen riippumattomia ja edustavia satunnaisotoksia valittujen tutkimusalueiden väestöistä. Vuoden 1992 aineisto kerätty Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnista, Turun ja Loimaan alueelta sekä Helsingin ja Vantaan kaupungeista. Vuodesta 1997 alkaen tutkimus toteutettiin lisäksi Oulun läänissä ja 2002 oli mukana myös Lapin lääni. Tutkimuksen kohderyhmä on kaikkina tutkimusvuosina kattanut ikäryhmän 25-64-vuotiaat. Vuosina 1992-2002 tutkimusotos on kerätty alueen, sukupuolen ja 10-vuotisikäryhmän mukaan ositettuna siten, että jokaisessa ositteessa oli 250 henkilöä (eli otoskoko per alue on 2000 henkilöä). Vuonna 2007 ositteen koko oli 200. Tutkimuksen osallistumisaktiivisuus 25-64-vuotiailla oli vuosina 1992 76%, 1997 72%, 2002 71% ja 2007 65%.
Päivitetty 2009-03-09
Yhteystiedot Terveytemme-projektiryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sähköposti terveytemme@thl.fi
Tietoaineiston yhteystiedot Erikoistutkija Satu Männistö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Lisätiedot