|
Itsemurhien vuoksi potentiaalisesti menetetyt elinvuodet (PYLL) ikävuosina 25-80 (vuosia 100 000 asukasta kohti).
|
PYLL-indeksi on kansainvälisesti laajalti käytetty hyvinvoinnin mittari. PYLL kuvaa tietyllä ikävälillä tapahtuneiden itsemurhakuolemien takia menetettyjen elinvuosien lukumäärää väestössä 100 000 asukasta kohti. Se korostaa nuorella iällä tapahtuvien kuolemantapausten merkitystä. Laskettaessa PYLL-tunnusluku ikävälille 25-80 vuotta, esim. 25-vuotiaana kuolleen arvioidaan menettäneen 55 elinvuotta, kun taas 79-vuotiaana kuollut on menettänyt vain yhden vuoden. Yli 80-vuotiaana kuolleiden ei katsota menettäneen yhtään elinvuotta. Tässä tapauksessa ei huomioida alle 25-vuotiaana kuolleiden menetettyjä elinvuosia Masennustila on tavallisin itsemurhan taustatekijä. Niin depressiolääkehoidon kuin psykoosilääkehoidon on osoitettu vähentävän itsemurhakuolleisuutta.
Itsemurhakuolleisuus on pienentynyt Suomessa vuoden 1990 jälkeen. Jotta myönteinen kehitys jatkuisi, hoitoa vaativan masennustilan ja syrjäytymisen tunnistaminen on olennaista, samoin ruumiillisten sairauksien hoitokäytäntöjen tulisi sisältää psyykkistä ja sosiaalista tukea. Kasvatuksen ja kulttuurin ilmapiirissä tulisi vähentää leimaamista ja rankaisevuutta sekä lisätä itsetuntoa ja keskinäistä tukea, joilla voidaan turvata selviytymisen ja omanarvontunnon kehittämisen mahdollisuus.
|
|
PYLL-indeksin laskeminen perustuu kuolinsyytilaston peruskuolinsyyhyn. Itsemurhakuolemiksi luetaan peruskuolinsyynä ICD-10 koodit X60-X84, Y87.0. Jokaista ikäryhmää kohden lasketaan kuolemistodennäköisyys väestöryhmän havaittujen itsemurhakuolemantapausten ja väkiluvun osamääränä. Kuolemistodennäköisyys kerrotaan menetettyjen elinvuosien määrällä ja vakioväestön osuudella kyseisessä ikäluokassa. Lopuksi lasketaan summa em. ikäryhmittäisistä luvuista, ja kerrotaan 100 000:lla. Osoittimien muodostamisessa käytetyt tilastolliset menetelmät on kuvattu tarkemmin menetelmäraportissa (PDF).
|
- Sukupuoli
- Koulutus (koulutusaste Tilastokeskuksen tutkintorekisterin perusteella. Luokat: matala: enintään perusasteen koulutus, ylempi: vähintään keskiasteen koulutus)
- Alue (maakunnat)
- Ajanjakso
|
|
Tunnusluku perustuu Helsingin yliopiston Sosiologian laitoksen ja Tilastokeskuksen yhdessä muodostamaan työssäkäyntitilastoon pohjautuvaan aineistoon, jota on täydennetty kuolinsyyrekisterin kuolinsyytiedoilla. Aineistoon on aluksi poimittu 11% otos kaikista vuosina 1987-2007 työssäkäyntitilaston piiriin kuuluneista Suomessa asuvista henkilöistä yhdistettynä kuolemansyyrekisterin tietoihin samoilta vuosilta. Tätä otosta on täydennetty kuolleiden lisäotannalla siten, että aineisto kattaa 80% kaikista kuolemantapauksista vuosina 1987-2007. Osoittimien laskemisessa on käytetty näin muodostetun aineiston tietoja vuosilta 1999-2007.
|
- Vohlonen I, Bäckmand H, Korhonen J. "Menetetyt elinvuodet PYLL-indeksi väestön hyvinvoinnin mittana". Suomen Lääkärilehti 2007;62(4)305-309.
- Mielenterveystietoa (THL)
- Itsemurhat (Duodecim Terveyskirjasto)
- Vakava masennustila (Duodecim Terveyskirjasto)
|
|
Aineistojen tietoja voidaan pitää erittäin luotettavina, sillä niihin ei vaikuta usein kyselytutkimuksia vaivaava kato tai vastaustaipumukset. Alueittaiset tiedot on esitetty 5 vuoden jaksoissa, jotta eri kuolemansyistä saadaan riittävä määrä havaintoja osoittimien laskemiseksi.
|
| 2010-10-18 |
| Terveytemme-projektiryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), sähköposti terveytemme@thl.fi |
|
Pekka Martikainen, väestöntutkimuksen yksikkö, sosiologian laitos, Helsingin yliopisto, sähköposti etunimi.sukunimi@helsinki.fi
|
|